Maailmanlaajuisesti yleisin koiria ja kissoja kiusaava kirppulaji on Ctenocephalides felis eli kissankirppu. Suomessa kirput ovat toistaiseksi harvinaisia ja lemmikistä löytyvät kirput ovat yleensä oravan, linnun tai siilin kirppuja. Kirput ovat tummanruskeita, pitkittäissuunnassa litteitä verenimijähyönteisiä. Kirpun takajalat ovat erittäin kehittyneet ja mahdollistavat hyppäämisen isäntäeläimeen. Ainoastaan aikuiset kirput imevät verta. Kirppu munii päivittäin kymmeniä munia, jotka putoavat ympäristöön esimerkiksi koiran makuupaikalle. Munista kuoriutuvat toukat koteloituvat ja kotelosta kuoriutuu aikuinen kirppu.  

Kirpun sylki ja eritteet ärsyttävät eläimen ihoa aiheuttaen kutinaa. Raapimisen seurauksena iho voi tulehtua. Pienet koirat ja koiranpennut voivat kärsiä anemiasta, jos kirppuja on paljon. Lemmikille saattaa kehittyä myös kirpunpurema-allergia. Yleisimmin oireita esiintyy peräpään alueella, hännän päällä ja sen tyvessä sekä vatsa- ja nivusalueella. Silloin tällöin kirppu voi ruokailla hetken myös ihmisessä. Koiran omistajalle saattaa ilmestyä esimerkiksi jalkojen iholle pieniä, punaisia näppylöitä ja kutisevia alueita. 

Kirpputartunnan voi todeta löytämällä koiran turkista itse kirppuja tai niiden ulosteita. Ulosteet näyttävät usein mustilta multa- tai hiekkahippusilta ja koska ne sisältävät verta, jää niistä kostealla paperilla pyyhittäessä punainen jälki. Koirasta ja kissasta kirput saadaan häädettyä kirpputartunnan hoitoon tarkoitetulla valmisteella, mutta ongelmasta päästään lopullisesti eroon ainoastaan tuhoamalla kirpun munat, toukat ja kotelot koiran ympäristöstä. Tämä tarkoittaa huolellista ja tiuhaa imurointia ja makuualustojen pesua. 

Kirput saattavat lisäksi toimia koiranheisimadon (Dipylidium caninum) väli-isäntinä ja olla näin heisimatotartunnan lähteitä. Koiranheisimato voi tarttua sekä kissaan että koiraan. Kirpputartunnan saanut eläin kannattaakin kirppuhäädön ohella hoitaa myös suun kautta annettavalla matolääkkeellä heisimatotartunnan varalta.