Loiset eivät pysähdy rajoille

Huolehdithan Suomeen tulevan koiran ekinokokkilääkityksestä, sillä loiset eivät kunnioita rajoja. Heisimatoihin kuuluva myyräekinokokki (Echinococcus multilocularis) on lihansyöjien loinen, joka ei aiheuta oireita varsinaiselle isännälleen, kuten esimerkiksi koiralle, ketulle tai sudelle. Ihmiselle loinen on vaarallinen. Ekinokokkoosiksi kutsuttu loissairaus aiheuttaa ihmiselle kasvainmaisia muutoksia sisäelimiin. Taudin itämisaika on pitkä 5−15 vuotta ja hoitona käytetään leikkausta sekä pitkäaikaista loislääkitystä. Loinen on yleinen muun muassa Virossa, mutta Suomessa sitä ei ole toistaiseksi tavattu.

Myyräekinokokkia esiintyy varsinkin Keski-Euroopassa, missä ketut levittävät loista. Loinen on levinnyt yhä laajemmalle viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Virossa myyräekinokokki on yleinen ja muun muassa Tanskassa suositellaan, että ulkona vapaana liikkuvat koirat lääkitään ekinokokkia vastaan kuukausittain. Myyräekinokokkia on todettu ketuissa myös Ruotsissa. 

Ekinokokin munat leviävät pääisäntänä toimivan petoeläimen tai koiran ulosteiden välityksellä ympäristöön. Ihminen voi saada tartunnan saastuneiden marjojen tai sienten välityksellä tai esimerkiksi koiran turkkiin takertuneista munista. Mikäli myyräekinokokkia havaitaan Suomessa, löydös voi aiheuttaa rajoituksia muun muassa marjojen ja sienien keräämiseen tietyillä alueilla, kuten paikka paikoin Euroopassa on jouduttu tekemään.  

Suomella on erikoisasema myyräekinokokista vapaana maana. Koska loinen on ihmiselle vaarallinen, ekinokokin rantautuminen Suomeen pyritään estämään. Tämän vuoksi Suomeen tuotavilta koirilta vaaditaan lääkitys ekinokokkia vastaan ennen kuin ne tulevat maahan. Pratsikvanteeli tai epsiprantelilääkitys annetaan Suomen ulkopuolisessa maassa 1−5 vuorokautta ennen maahantuloa. Eläinlääkäri merkitsee annetun lääkityksen lemmikkieläinpassiin. Lääkitystä ei tarvita, jos koira tulee Suomeen Norjasta, UK:sta, Irlannista tai Maltalta.   

Jos koira matkustaa säännöllisesti, voidaan ekinokokkilääkitykseen käyttää 28 vuorokauden sääntöä. Ennen matkaa koiralle annetaan pratsikvanteelilääkitys vähintään 2 kertaa enintään 28 vuorokauden välein, minkä jälkeen lääkitys annetaan enintään 28 vuorokauden välein niin kauan kuin matkustelua kestää. Eläinlääkäri tekee merkinnät lemmikkieläinpassiin.  

Ekinokokki kehittyy tartuntavaaralliseksi 28 vuorokauden kuluttua siitä, kun koira on saanut tartunnan. Tämän vuoksi on suositeltavaa lääkitä koira pratsikvanteelilla vielä kerran neljän viikon kuluttua Suomeen tulosta, jotta varmistetaan, ettei loinen pääse leviämään.  

Lue lisää Drontal-tuotesarjan sisäloislääkkeistä

Drontal.fi

Lue lisää/Ruokavirasto: Usein kysyttyä ekinokokkilääkityksestä