Orionin lääkeinnovaatiot syntyvät omassa tutkimus- ja kehitysorganisaatiossamme, jossa noin 500 huippuammattilaisesta koostuva ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä lääke- ja tuotekehityksen sekä muun tutkimuksen parissa. Vuosien varrella tutkimus- ja kehitystiimimme ovat tuottaneet useita maailmankuuluja patentoituja lääkkeitä sekä ihmisille että eläimille.

Eläinrauhoitteiden edelläkävijä

Kaikkien aikojen ensimmäisen suomalaisen patentoidun molekyylin, detomidiinin, tarina alkoi hankkeesta, jonka tarkoituksena oli kehittää uusi verenpainelääke ihmisille. Varhaisissa tutkimuksissa eläimillä havaittujen rauhoittavien ja kipua lievittävien vaikutusten vuoksi yhdiste optimoitiin eläinrauhoitteeksi, ja se sai ensimmäisen myyntilupansa vuonna 1983. Samasta alfa-2-agonistien lääkeryhmästä kehitettiin myös kaksi muuta rauhoittavaa lääkettä ja niiden vastavaikuttaja eli heräteaine, joita eläinlääkärit käyttävät tänä päivänä noin 50 maassa ympäri maailmaa.

Fokuksessa lemmikkien ahdistuksen ja pelon lievittäminen

Yksi uudemmista tutkimus- ja kehitysalueistamme liittyy lemmikkien käyttäytymiseen, ja rekisteröimme vuonna 2015 maailman ensimmäisen koirille kehitetyn äänipelkolääkkeen. Lemmikkien merkitys perheenjäseninä on kasvanut vuosikymmenten kuluessa, mistä syystä on alettu kiinnittää huomiota ja myös ymmärtää paremmin erilaisia haastavia tilanteita, joihin nykypäivän elinympäristöt ja elämäntavat asettavat nelijalkaiset kumppanimme. Lemmikin tulisi voida nauttia elämästään mahdollisimman terveenä, ja fyysisten sairauksien lisäksi eläinlääkäriltä haetaan neuvoja yhä useammin myös lemmikin stressin, ahdistuksen ja pelon lievittämiseksi. Täydentääksemme saatavilla olevien hoitovaihtoehtojen valikoimaa toimme markkinoille vuonna 2022 kaksi uutta lääkettä, toisen kissoille ja toisen koirille.

Mikrobiomitutkimuksen monet vuosikymmenet

Viime vuosina mikrobiomitutkimus on alkanut saada yhä enemmän huomiota ja jalansijaa niin eläin- kuin ihmislääketieteessäkin. Orion toi markkinoille jo yli 30 vuotta sitten siipikarjalle suunnatun mikrobiomituote Broilact® in, joka kehitettiin ehkäisemään broilerien salmonellatartuntoja. Terveen, aikuisen broileriemon suolistobakteereita sisältävää tuotetta annostellaan vastakuoriutuneille untuvikoille, jolloin niiden suolistoon kehittyy terve bakteerikanta ehkäisten tautia aiheuttavien bakteerien lisääntymistä.

Ihmisellä suoliston mikrobiomin epätasapainon on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä moniin sairauksiin, kun taas eri bakteerilajien luontaisen monimuotoisuuden tiedetään edistävän terveyttä ja hyvinvointia. Oma tämänhetkinen mikrobiomitutkimuksemme käsittää useita eläinlajeja ja on keskittynyt mikro-organismien roolin ja toiminnan ymmärtämiseen eläinten terveydessä eri elinolosuhteissa.

Toimintaperiaatteemme

Olemme ylpeitä innovatiivisesta ja ketterästä lääkekehityskulttuuristamme, joka tukee työtämme löytää uusia ratkaisuja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin tarpeisiin. Menestyksemme perusta ovat vankka tieteellinen osaaminen ja keskittyminen valittuihin painopistealueisiin, joita täydentävät ennakkoluulottomuus ja aito yhteishenki. Arvostamme suuresti myös erilaisia yhteiskehittämisen muotoja, joiden puitteissa erityyppiset osaavat kumppanit yhdistävät omat ydinosaamisensa luodakseen yhdessä jotain ainutlaatuista.