Näin helpotat ääniaran koiran oloa vuoden vaihtuessa

Uudenvuoden ilotulitukset keräävät juhlakansan koolle juhlimaan vuoden vaihtumista. Vaikka monet ihmiset nauttivat valoloistosta pimeällä taivaalla, eläimet eivät valoja ja niiden aiheuttamia ääniä arvosta. Jopa joka toinen koira pelkää kovia ääniä. Näillä vinkeillä helpotat ääniaran koiran oloa uutenavuotena.

Paw Pals separation anxiety treatment options photo of a dog napping with its owner

1. Vältä ilotulitteita

Ulkoiluta koirasi kytkettynä ennen ilotulituksen alkamista. Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä klo 18–02. Muina aikoina ilotulitteiden käytöstä pitää tehdä ilmoitus pelastusviranomaiselle. Älä ota koiraasi mukaan ilotulitusnäytökseen, vaikka koira ei paukkuja pelkäisikään. Kotona sulje verhot ja laita radio päälle tai rauhallista musiikkia soimaan, jotta ulkoa kuuluvat äänet ja valonvälähdykset eivät häiritse.

2. Varaa koiralle turvallinen lepopaikka

Aloita pesäpaikan valmistelu hyvissä ajoin. Paikka, jonne koira luontaisesti hakeutuu lepäämään, on yleensä toimivin, mutta hyvä äänieristys on tärkeää. Esimerkiksi kylpyhuone, koppa tai paikka huonekalujen alla tai takana ehkäisee ääniä ja valojen välkettä. Pesässä on hyvä olla koiran oma peti, lempileluja sekä puruluita tai vastaavia.

3. Älä jätä koiraasi yksin

Ole rauhallinen ja läsnä, vaikka koirasi haluaisi olla piilossa. Jos koira hakeutuu lähellesi, anna koiran olla lähelläsi. Älä kuitenkaan hössötä äläkä ole välinpitämätön, sillä ne lisäävät koiran kokemaa ahdistusta. Ahdistunutta tai pelokasta koiraa ei saa missään nimessä rankaista.

4. Keksi koirallesi tekemistä

Jos koirasi pystyy keskittymään, keksi sille tekemistä. Leiki koirasi kanssa ja anna sille aktivointileluja. Esimerkiksi herkkujen etsiminen on monelle koiralle mieluisaa tekemistä. Touhutessaan koira ei ehdi kiinnittämään huomioita ulkona tapahtuviin asioihin.

5. Ota yhteyttä eläinlääkäriisi

Äänipelko ei parane itsestään ja sillä on taipumus pahentua ajan kuluessa. Onneksi äänipelon oireita voidaan lievittää. Ota hyvissä ajoin yhteyttä eläinlääkäriisi ja kysy lisäapua äänipelkoon.

Tunnista koiran äänipelon oireet

Lataa klikkaamalla kuvaa.


Lue lisää koiran äänipelosta


Teksti: ELL Karoliina Laine