Koiran sisäloishäätö

Milloin sisäloishäätö koiralle? 

Koiran elämäntavat vaikuttavat siihen, kuinka usein matolääke annetaan. Matotartunnan riskiä lisäävät alle 1 vuoden ikä, vapaana ulkoilu sekä ulosteiden ja maan syöminen. Eurooppalaisen ESCCAP-suosituksen mukaan ulkona vapaana liikkuvalle koiralle tulisi antaa loishäätö neljä kertaa vuodessa. Osa loisista voi tarttua myös ihmisiin, joten lapsiperheissä on huolehdittava lemmikin säännöllisestä loishäädöstä. Sisäloiset saattavat heikentää rokotteen tehoa, joten matolääkkeen anto ajoitetaan 1-2 viikkoa ennen rokotusta. 

Koiranpennun madotus  

Koiranpentujen merkittävin sisäloinen on sukkulamatoihin kuuluva suolinkainen. Pennut saavat suolinkaistartunnan emoltaan jo ennen syntymää tai viimeistään maidon välityksellä.  

Yksi koiraemon suolinkaistartunta riittää tartuttamaan nartun kaikki tulevat pentueet. Emon suolinkaistartunnan seurauksena sen elimistöön kapseloituu suolinkaistoukkien lepomuotoja. Tiineys aktivoi kolme viikkoa ennen synnytystä lepomuodossa olleet toukat, jotka lähtevät vaellukselle nartun elimistössä. Osa toukista vaeltaa istukan läpi kohdussa oleviin koiranpentuihin tartuttaen ne. Osa toukista vaeltaa maitorauhaskudokseen, josta ne siirtyvät maidon mukana pentuihin ja osa vaeltaa nartun suolistoon munimaan ja ylläpitämään tartuntaketjua. Koiranpennuille annetaan suolinkaiseen tehoava matolääke ensimmäisen kerran kahden viikon iässä ja sen jälkeen kahden viikon välein vieroitukseen asti. Sitten matolääke annetaan kuukauden välein 6 kuukauden ikään saakka. Emo hoidetaan pentujen ensimmäisen loishäädön yhteydessä. 

ESCCAP-ohjeistus