Koiran ja kissan sisäloiset

Sisäloisilla tarkoitetaan yleensä koiran tai kissan suolistossa eläviä loisia. Madot jaetaan kahteen pääryhmään: pyörö- eli sukkulamadot ja heisimadot.

  • Pyörömatoihin kuuluvat suolinkaiset, hakamadot ja piiskamadot
  • Heisimatoja on useita lajeja, joista merkittävimmät ovat Mesocestoides-heisimadot, kissanheisimato (Taenia spp.), koiranheisimato (Dipylidium caninum) ja ekinokokit (Echinococcus spp.) 

Matotyyppejä

Matotartunnan oireet

Sisäloistartunta on usein täysin oireeton aikuisella eläimellä eikä madonmunia voi silmin havaita. Ulosteessa tai oksennuksessa nähtävät madot ovat merkki hyvin voimakkaasta tartunnasta. Epämääräinen oksentelu ja ripuli voivat johtua madoista. Pennuilla madot voivat aiheuttaa vakavia oireita ja esimerkiksi suolinkaistartunta voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Pentu oksentelee, ripuloi, laihtuu ja sen vatsa pömpöttää. Pennun kasvu hidastuu ja sen karvapeitteen laatu ja yleiskunto heikkenee. Myös hengitystieoireita, kuten yskää ja keuhkotulehdusta voi esiintyä, kun loisen toukkamuodot vaeltavat pennun elimistössä. Koiranpennun suolinkaistartunta altistaa muille sairauksille ja sisäloisista kärsivän koiranpennun suoja taudinaiheuttajia vastaan voi jäädä riittämättömäksi rokotuksen jälkeen. Tarvittaessa eläinlääkäri voi varmistaa sisäloistartunnan esimerkiksi ulostenäytteen avulla. 

Mistä koira tai kissa saa tartunnan?

Pennut voivat saada ensimmäisen loistartunnan jo emon kohdussa tai maidon mukana. Aikuiset eläimet saavat tartunnan ympäristöstä joko madon munien joutuessa maata tonkiessa suuhun tai syömällä esimerkiksi jyrsijän. Ulkomailla matkustavat eläimet ovat alttiita loisille, joita ei Suomessa esiinny. Ulkomailta tuotavan lemmikin tai matkustelevan lemmikin loishäädöistä on hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa jo hyvissä ajoin ennen matkaa tai Suomeen tuloa. 

Ekinokokit voivat tarttua ihmiseen

Heisimatoihin kuuluvat hirvi- ja myyräekinokokit (Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis) ovat koiraeläinten loisia, jotka eivät aiheuta koirille oireita. Ekinokokit voivat tarttua myös ihmisiin aiheuttaen vakavan ekinokokkoosiksi kutsutun sairauden. Suomessa esiintyy hirviekinokokkia, minkä vuoksi erityisesti metsästyskoirille suositellaan ekinokokkiin tehoavaa loislääkitystä ennen ja jälkeen metsästyskauden. Myyräekinokokki aiheuttaa vakavamman sairauden ihmisissä kuin hirviekinokokki. Myyräekinokokkia esiintyy laajalti Euroopassa ja loisen leviämisen ehkäisemiseksi Suomeen tuotavat koirat on lääkittävä ekinokokkiin tehoavalla pratsikvanteelilääkkeellä ennen Suomeen saapumista. 

Lisätietoja maahantuontivaatimuksista

Ruokavirasto.fi